Mennyttä ja tulevaa

Tässä liikkuvassa kodissa on tullut asuttua useammankin kerran.
Ja useammassa eri paikassa pitkiäkin aikoja.

Merkkipäivät ovat hetkiä, jolloin on luontevaa miettiä mennyttä elämää ja ehkä myös uhrata jokunen hetki tulevaisuuden visioinnille. Useinhan tulevaisuus vain tulee sellaisena kuin on tullakseen. Ihan joka asiassa se ei kysele meidän mielipidettämme. Moniin asioihin tietysti voi ja täytyykin itse vaikuttaa.

Minulla on parin päivän päästä eräänlainen merkkipäivä. Silloin lähdin pois käskettynä kodista, jossa luulin asuvani hamaan tulevaisuuteen. Ihan tarkalleen siis tasan vuosi sitten en osannut kuvitellakaan, että elämäni muuttuisi kertaheitolla. Niin siinä vain kävi. Lähtö ei tullut tuosta kuvan matkailuautosta, mutta paikka oli sama: 8,5 hehtaarin tila joen ja lampien rannalla.

Loppujen lopuksi en ole enää kovin katkera asioista, jotka tapahtuivat. Tulipahan viimeinkin tilaisuus ottaa oma elämä haltuun, sen mitä sen nyt ihminen voi ottaa.

Juuri tänään on toisenlainenkin merkkipäivä: ulkomailta tulon jälkeen pakollinen 14 vuorokauden karanteeni päättyy tänään.

Sallitulla kävelylenkillä ollessani mietin tuohon ensin mainittuun merkkipäivään havahduttuani, että kuinkahan monessa paikassa olen elämäni aikana asunut. Kotiin päästyäni otin sormet avuksi ja pääsin lukuun 18. Se ei kai loppujen lopuksi ole kovin paljon. Vaikka ennen vanhaan ihmisten ajateltiin pysyttelevän sitkeästi lähes samoilla sijoillaan, muistan miten Anna-mummuni kertoi hänen lapsuudenperheensä muuttaneen asuntoa lähes vuosittain. Varmaan hänenkin lopullinen saldonsa olisi lähennellyt kahtakymmentä, vaikka mummu melkein kaikki aikuisvuotensa asuikin samassa, vaarin kanssa rakennetussa talossa.

Viime yön unet jäivät lyhyiksi, kun selailin nettiä miettien, että ehkä minun on tehtävä joku päätös, ratkaisu tulevaisuuteni suhteen. Olen täysin tietoinen, että rahani eivät riitä loputtomiin ylläpitämään lomapaikaksi muuttunutta Laukaan-kotia ja tätä kotikuntani tarjoamaa asuntoa, joka todennäköisesti on kunnan halvin vuokra-asunto.

Kun alkuvuodesta päätin jättää taksihommat, ajattelin. että keksin Thaimaasta Suomeen palattuani tilalle jonkun muun tulolähteen. Jotain ajatuksia onkin ollut, mutta en ole ihan varma, haluanko enää sitoutua ainakaan mihinkään säännölliseen työhön. Jos ja kun näin on, ainoaksi vaihtoehdoksi jää menojen karsiminen. Vain asumismenot ovat ne, joista on mahdollista karsia. Olen pian leipäjonossa, jos en sitä tee.

Tuusulan vuokra-asunnosta luopuminen helpottaisi tietysti elämääni, mutta en voi enää palata asumaan virallisesti Laukaaseen, sillä kunta on päättänyt estää vakituisen asumisen yhtiössämme. Niitä, jotka sinne ovat itsensä ja osoitteensa siirtäneet, on uhattu tuntuvalla sakolla. Vapaa-ajan asunnoksi tarkoitettu, järven rannalla sijaitsevaa paritalon puolikasta ei ole kokemukseni mukaan ihan helppo myydäkään eikä vuokrata, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jää virallinen asuminen jossain muualla.

Muutenhan olisi aika ihanteellinen ajatus, että asuisin talvet Thaimaassa ja kesät Laukaassa. Tai ei siinä tietysti mitään ihailtavaa ole. Olen mielestäni hävettävän etuoikeutettu, kun voin vähillä rahoillakin pyörittää tällaista asuntorallia. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta edes siihen ainokaiseenkaan kotiin.

Eilen koin ahaa-elämyksen, kun ymmärsin, että minähän olen vapaa ihminen muuttamaan vieläkin halvemman vuokra-asunnon perässä ihan minne haluan. Ottaen nyt tietysti huomioon sen, että Uudenmaan raja on ainakin vielä toistaiseksi kiinni. Mutta ei tämä ajatus mihinkään karkaa, vaikka toteuttamisen aika olisi joskus myöhemmin. Ympäri maata on yllättävän paljon todella halpoja, vapaita vuokra-asuntoja, kunhan vain löytää sen kunnan tai kaupungin, johon mielestään voisi pysähtyä asumaan.