Matkalaukku on pakattu

Tässä kohtaa pakkaaminen oli vielä ihan alkutekijöissään. 

Enää yksi yö ja taas on lähdettävä täältä talvikodista kohti kotimaata. Enpä tänne tullessani melkein kolme kuukautta sitten osannut kuvitella pienessä mielessänikään, miten maailma tässä ajassa muuttuu. Senhän se on tehnyt nyt täydellisesti.

En ole enää monenakaan päivänä käynyt ulkona syömässä. Vaikka en koronatartuntaa kovin suurena todennäköisyytenä pidäkään, olen mieluummin vältellyt ihmisiä kuin ängennyt itseni paikkoihin, joissa jonkinlainen riski kuitenkin voisi olla olemassa. Sitä paitsi ennen lentoa on joka tapauksessa syytä pysyä terveenä, koska kentällä mitataan kuume. Kuinka kävisikään, jos olisi juuri nyt saanut flunssatartunnan, kun pitää päästä lennolle. Huonostihan siinä kävisi.

Olen siis viime päivien ja paljolti viikkojenkin aikana kokkaillut itse ruokani. Olen pitänyt jonkinlaista kotivaraa, josta on saanut aina jotain syötäväksi sopivaa. Kun pääsen Suomeen, luulen, etten ihan heti tee ainakaan Annan-perunoita mikrossa. Se on kyllä helppo ja maukas ruoka, mutta jos viikon sisällä tuota samaa ruokaa tekee kahdesti ja annokset ovat olleet niin suuret, että niistä on riittänyt syötävää kahdelle päivälle, se on jo vähän liikaa. Soijakastikkeella maustettu, paistettu tofukin on herkullista, mutta vähän aikaa sillekin sanon kyllä, että no no no.

Olen seurannut tiiviisti Suomen hallituksen tiedotuksia koronavirukseen liittyvistä toimista. Välillä on pitänyt laittaa kello soimaan, kun tärkeä tiedotustilaisuus on tullut täkäläistä aikaa yön tunteina. Ainut asia, joka minua on rassannut, on karanteeniin ulkomaanmatkan jälkeen joutuvia koskevat määräykset. Asialla on tuntunut olevan vähän liian monta kokkia. Välillä kaupassa käynti on sallittu, välillä ei. Ja sitten on taas sallittu. Kun viimein kuulin, että edes julkisella liikenteellä ei lentokentältä saa mennä kotiin, ymmärsin, että silloin ei kyllä kauppaankaan ole mitään asiaa.

Nyt odotan mielenkiinnolla, toteutuuko tänään kerrottu suunnitelma, että kentältä kotiin meneville järjestettäisiin kuljetus, ettei kenenkään tarvitsisi erehtyä astumaan junaan tai bussin kyytiin. Minullahan ei ilman sitä ole muuta vaihtoehtoa kuin käyttää taksia. Olen kyllä solidaarinen niille taksikuskeille, jotka edelleen jaksavat tehdä tuota hommaa, joten suhteellisen kalliin kyydin maksaminen ei näissä oloissa tuntuisi kohtuuttomalta.

Olen suhtautunut thaimaalaisten elämää rajoittaviin koronaohjeisiin vähän skeptisesti, mutta englannin kielistä netin televisiokanavaa seurattuani olen huomannut, että ohjeistus on melkolailla samanlainen kuin meillä Suomessakin. Kotona pysymisen ohje tosin sisältää myös alle viisivuotiaat lapset. Mutta samanlainen on esimerkiksi kehotus, että yli seitsemänkymppiset ja riskiryhmiin kuuluvat eivät liikkuisi kodin ulkopuolella.

Pari päivää sitten Thaimaassa julistettiin poikkeustila - tai hätätila, joksi sitä englannin kielellä kutsutaan. Ulkonaliikkumiskieltoa ei ainakaan täällä Chonburin alueella ole, mutta ilmeisesti öiseen aikaan poliisi valvoo tarkemmin, etteivät ihmiset kokoonnu suurina joukkoina. Poikkeuksellinen on myös 7-Elevenin 24/7-liikkeiden sulkeminen yön tunneiksi.

Korona vaikuttaa nyt kaikkeen elämään

Tämä Bangkokissa ottamani kuva symboloikoon sitä aikaa, kun
virus jo uhkasi meitä, mutta sen vaaraa ei monikaan käsittänyt. 

Olen vain rajallisesti pystynyt seuraamaan paikallista korona- eli Covid-19-tiedotusta. Tiedän, että sellaista on, mutta kun en osaa thai-kieltä, en osaa sanoa siitä juuta enkä jaata. Kovin tehokasta se ei ainakaan ole ollut, koska ihmiset eivät näytä käytännössä muuttaneen tapojaan muuten kuin käyttämällä yhä useammin kasvomaskeja. Tänään ajattelin viimein avata telkkarin, jotta olisin voinut sieltä näkemäni perusteella tehdä jonkinlaisen analyysin aiheen saamasta huomiosta. Harmikseni televisio ei auennut eikä kaukosäätimen pattereiden vaihtokaan auttanut asiaa.

Olen sopeutunut odottamaan maanantaista lentoani. Olen jotenkin päässyt panikoimisen yli, mutta sen verran halusin ottaa varman päälle, että menenkin hotelliin lähelle Suvarnabhumin lentokenttää jo lauantaina. Kun ei tiedä, jos vaikka keksisivät laittaa Pattayan tai Chonburin alueen eristykseen, niin kuin tekivät eräälle toiselle maakunnalle tai miksi näitä seutukuntia kutsuvatkaan.

Nyt noudatan mahdollisimman pitkälle ohjeita, jotka suomalaisviranomaiset ovat antaneet. Käsidesi ja käsien lähes hillitön peseminen ovat arkeani. Kotitaloyhtiön aulatiloihin ilmestyi jo jonkin aikaa sitten käsidesipullot, mutta tänään minulle heräsi epäily, että ovat alkaneet lantrata liuosta. Käsiini sitä hinkatessa huomasin, että väkevän alkoholin sijaan aine tuoksui aika miellyttävälle. Onneksi minulla on apteekista hankittua käsidesiä, joka ainakin hajusta päätellen on aitoa.

Vältän lähikontakteja, vaikka välillä kuljenkin kylillä. Tänään kävin omatoimipesulassa aiheuttamassa taas hämminkiä, kun hankkimani pesuaine jostain syystä vaahtoaa ylen määrin. Jouduin pesulan työntekijänaisen julmistelun kohteeksi. Tosin vähemmän kuin viimeksi, jolloin hän oli suoraan sanottuna vihainen. Ymmärsin sen hänen kehonkielestään ja äänenpainoistaan. Ikävää oli tietysti, että turvaväli unohtui asiaa puidessamme.

Samalla reissulla kävin tankkaamassa pyöräni. Käteismaksutapahtuma sujui suhteellisen hyvin, niin kuin vihannestorillakin, josta hain perunan, kaksi sipulia ja tomaatteja. Ostin siis vain yhden perunan, koska jääkaappiin oli jäänyt yksi. Thaimaassa myydään tosi suuria perunoita, joten kahdesta perunasta ja sipulista saan mikrossa kypsennettyä Annan perunoiksi kutsumani ruoan. Se riittää kahdeksi päiväksi, varsinkin, jos lisukkeena on tofua. Sitähän on.

Kotona ruokailu on siis osa virustorjunta strategiaani. Eilen keitin kattilallisen linssikeittoa, jota myös söin kaksi päivää. Herkuttelu vegaaniruokapaikassa on nyt taakse jäänyttä elämää. Sieltä tosin saisi myös take away -annoksia, jos omat kokkailut alkavat tympiä.

Olen ehkä vähän liiankin kanssa makaillut vain sohvalla. Se tuntuu nyt ihan luontevalta paikalta ottaa etäisyyttä ihmisiin. Tänään kyllä loikoilin myös asunnon edustalla aurinkotuolissa ja kuuntelin radiosta hallituksen uusia linjauksia taistelussa korona-virusta vastaan. Kuinkahan ahteelle elämä vielä meneekin, ennen kuin sota on voitettu?

Poikkeustilassakin elämä jatkuu

Maanantaina 16.3.2020 varmasti aika moni lopullisesti heräsi todellisuuteen, kun Suomen hallitus piti ensimmäisen tiedotustilaisuutensa toimenpiteistä, joilla koronaviruksen leviämistä yritetään estää. Olen seurannut pitkin viikkoa jatkunutta tiedottamista ja sopeuttanut soveltuvin osin omaa elämääni niihin. Thaimaan viranomaisten mahdollisesti jakama tiedotus ei ainakaan minulle ole tuonut mitään uutta tai jos olisi, en ole sitä ymmärtänyt tai en ole ollut sen tavoitettavissa.

Juuri muusta ei nyt oikein missään puhuta kuin koronasta. Ja jos puhutaan, se tuntuu melkein teeskentelyltä. Joten minäkin pysyttelen nyt samassa aiheessa.

Ostin eilen itselleni ensimmäisen kasvomaskin. Olin rannalla ja siellä rantapalveluja tarjoava yrittäjä soitti paikalle jonkun tuttunsa, jolla oli myytävänä mustia maskeja, jollaisen halusin. Totesin sen olevan lähinnä matkamuisto, kankaisen maskin tarjoamasta suojasta en uskalla sanoa mitään. Mutta ei hintakaan ollut paha, noin 1,80 euroa. Minulla oli jo kaksi paperista maskia, jotka sain ruotsalaiselta ystävältäni. Ne otan käyttöön, mikäli lennolla kotiin palatessa sellaista suositellaan. Ylipäätään minkäänlaisen kasvomaskin hankkiminen on täällä vaikeaa, kai niitäkin on apteekeista hamstrattu. Yhdessä apteekissa sanoivat, että käsidesit ovat loppuneet, kun henkilökunta osti kaikki. Toivon, että ymmärsin väärin. Selitys kyllä kuulosti lähes uskottavalta.

Olin alkuviikolla melko ahdistunut, kun en ensin saanut päätettyä, yritänkö päästä lähtemään Thaimaasta Suomeen ennen aikojaan. Finnairhan lupasi, että paluulipun voi aikaistaa ilmaiseksi. Halusin lähteä, mutta toisaalta en missään nimessä halunnut palata sellaiseen kotimaahan, jolta Suomi on muutamat viime päivät vaikuttanut. Lopulta kävin niin, että joko minun osaamattomuuttani tai Finnairin ruuhkasta johtuen en onnistunut pääsemään sivustolle, josta lennon ajankohdan olisi voinut muuttaa. Vellominen loppui siihen ja jonkinmoinen mielenrauha palasi korvieni väliin.

Jos Thaimaassa koronavirus ei ole näkynyt muuten kuin juuri noiden kasvomaskien käytön lisääntymisenä, nyt täälläkin on ilmeisesti tartuttu tositoimiin. Tyttö- ja muut baarit joutuivat sulkemaan ovensa pari päivää sitten. Ovet on vähän väärä ilmaus tässä kohtaa, sillä aika usein baarit ja ravintolatkin ovat tiloissa, joissa ei ole neljää ulkoseinää ulko-ovineen. Myös hierontapaikat vaadittiin suljettaviksi. Oma viimeaikainen vakipaikkanikin oli siirtänyt hierojien käyttämät tuolit jonnekin sisätiloihin, mutta ulko-ovi oli selkosen selällään. Itse kyllä olen karttanut jonkin aikaa hierojalle menoa jo pelkästään siksi, että niissä ollaan aika pienessä tilassa ja pahimmillaan ihan vieri vieressä. Monia tapahtumia on lisäksi peruttu, mutta ehkä vähän pitkin hampain.

Maahan saapumiselle asetetaan myös tiukat määräykset lääkärintodistuksesta ja matkavakuutuksesta, joka korvaisi mahdolliset sairaala- tai muut hoidot, jos kustannukset nousisivat korkeiksi. Maan rajoja ei kuitenkaan ole laitettu kiinni, mutta nuo maahan tulon ehdot hillitsevät varmasti aika tehokkaasti ainakin tavallisten matkailijoiden mielenkiintoa Thaimaata koskaan.

Muistutan lähes päivittäin itseäni, että nauti nyt joka hetkestä, jonka voit vielä viettää täällä. Siksi saatan esimerkiksi illan vähän viilennyttyä (ehkä noin 30 asteeseen) kävellä torille ostamaan dragon fruiteja, jos huomaan niiden loppuneen. Kyseiset hedelmät ovat ehdoton suosikkini täällä, vaikka niiden maku ei kummoinen olekaan.

Äsken kävin altaassa uimassa, kuten päivittäin teen ainakin pari kertaa. Nyt vähän hassuttelin ja puikkelehdin veden pinnalle pudonneita plumerian kukkia kierrellen. Sellainen hupihan ei koti-Suomessa onnistu. Tosin kesäiset uintiretket Nukarinkoskelle ovat hyvinkin vertailukelpoisia. Vain veden lämmössä Thaimaa voittaa kotimaan.

Tai chi -tunneilla olen käynyt entiseen tapaan, mutta tänään rannalle päästyäni kuulin, että poliisi oli käynyt antamassa uudet ohjeet. Liikuntaa voi edelleen harrastaa rannalla, mutta omaehtoisesti, ei ohjaajan opastuksella. Ja turvaväleistä pitää huolehtia, kuten on tehty ennenkin. Ei tosin sillä ajatuksella, että olisi pelätty toisilta liikkujilta tarttuvaa virusta.

Ehkä kyse on thaimaalaisesta epäloogisuudesta, kun joissain asioissa esimerkiksi tuo liian lähellä oleminen ei ole suotavaa ja jossain muualla sillä ei näytä olevan mitään väliä. Uusia tervehtimistapoja täällä ei kuitenkaan viruksen takia tarvitse keksiä. Thaimaalaisethan eivät koskaan kättele vaan tekevät jo pikkulapsista lähtien kauniin eleen yhteen laitettuine käsineen. Eleellä on joku nimikin, mutta kun olen totta puhuen vain tällainen turisti, en sitä tietenkään muista, vaikka olisin joskus kuullutkin.

Viruksen varjossa

Koronavirus on vähintään viime viikot varjostanut elämää täällä Thaimaassakin. Jos en lainkaan seuraisi kotimaan tiedotusvälineitä, somen keskusteluja (aika vähissä näissä Thaimaa-ryhmissä kylläkin) tai en saisi suoraan itselleni lähetettyjä päiväkohtaisia kuulumisia asioista, voisinkin olla aika tietämätön koko koronasta. Tuskin osaisin yhdistää jossain tien varrella näkyvää kuvitettua infotaulua asiaan, joka kirjaimellisesti on nyt laittanut maailman kirjat sekaisin.

Viime päivät olen jopa alkanut epäillä, etteivät thaimaalaisetkaan taida saada kovin kattavaa tietoa koronaviruksesta. Oletukseni saattaa olla väärä, sillä eilen kysyin pesulan punkkarirouvalta, miten asia mahtaa olla. Hyvällä englannilla, kasvoja suojaavan maskin takaa hän selitti minulle pitkät litaniat asiasta. Jossain vaiheessa jopa peräännyin hänestä muutaman askeleen, kun tuli puheeksi, että thaimaalaisia suositellaan olemaan kahden metrin päässä toisistaan. Käytännössähän sellaista ei missään tapahdu, mutta meille länsimaalaisille yleisempi tuttavien halailu ja poskisuudelmat eivät Thaimaassa viruksen jyllätessä ole ongelma. Sellaista kanssakäymistä ei thaikkujen kesken tapahdu.

Ei täällä kuitenkaan mitenkään laput silmillä eletä. Muun muassa koko valtakunnan suurin vuotuinen juhla, vastenmielinen Songkran eli suomalaisittain vesijuhla on monin paikoin kielletty. Vain temppeleissä on lupa harjoittaa perinteisiä Songkran-menoja. Joidenkin suomalaisten on tietysti aivan mahdoton uskoa, että näin voisi tapahtua. Mutta niitä kommentteja tulee pääasiassa vain niiltä, joille yhtä suuri katastrofi olisi, jos Walking Streetin tyttöbaarit suljettaisiin. Sellaisiakin huhuja täällä välillä liikkuu.

Käsidesejä tarjotaan suurempien ostoskeskusten oviaukoilla ja joissain paikoin myös mittaillaan asikkaiden lämpöjä. Itselleni yksi mittaus näytti lukemaa 37,2. Sitä en ainakaan itse tulkitse lieväksi lämmönnousuksi. Ennemminkin mittari harhautui nostamaan lukemaa hikisen otsani johdosta. Oman koticondoni sisäänkäynneillä on myös tarjolla käsidesiä. Pullot on liimattu jakkaroiden istuinosaan, jossa on myös paikalliseen tapaan tuima uhkaus 3000 bahtin sakosta, jos joku erehtyy tuhoamaan tuon virityksen.

Thaimaa on koronaviruksen suhteen vähän arvoitus. Virallisten tämän päivän tietojen mukaan sairastuneita olisi 70. Onhan se vähän, kun Suomessakin on jo yli 100. Epävirallisesti puhutaan luvusta, joka on päälle 1900. Huikea ero johtuu kai siitä, että nuo viralliset ovat niitä sairastuneita, jotka on testattu. Suuremman luvun takaa löytyvät lisäksi kaikki ne, joita ei ole testattu, mutta oireet ovat olleet sellaiset, että ne vaativat sairaalahoitoa.

Suomessa tehtiin eilen tiukkoja linjauksia viruksen leviämisen suhteen, Huomaan niiden koskevan myös minua: myöhemmin ilmoitetun tarkennuksen mukaan kaikkien ulkomailta tulevien suositellaan asettuvan kahden viikon vapaaehtoiseen karanteeniin. Nyt siis suositellaan, mutta mitä ehtiikään tapahtua ennen kuin kahden ja puolen viikon päästä palaan Suomeen?

Eipä kai tuo karanteeni olisi minulle mikään ongelma. Minähän tarkkaan asiaa pohdittuani päätin, etten jatka taksihommia. Olin lupautunut palaamaan auton rattiin, kun ensin vähän toivun aikaerosta. Eilen kuitenkin ilmoitin asiasta työnantajalleni, jolta sain hyvin ystävällisen ja ymmärtävän vastauksen. Toivotti tervetulleeksi, jos myöhemmin tulen toisiin aatoksiin. Ehkä joku kerta kirjoitan vähän enemmän syistä, jotka johtivat päätökseeni lopettaa. Nyt olen siis työtön eläkeläinen (sellaistahan ei virallisesti ole olemassakaan) ja päivittäin viihdytän itseäni yrittämällä keksiä tekemistä, josta saisi jonkinlaisia lisäansioita.

Ehkä tähän loppuun ihan itsellenikin myöhemmin muistin virkistämiseksi laitan asioita, joilla yritän välttyä mahdolliselta tartuntaetäisyydellä olevalta virukselta:

Käsien pesusta on tullut entistä tarkempi tapa, joka varmaan näkyy seuraavassa vesilaskussa. Käsidesiä olen ostanut kotiinkin, mutta toistaiseksi olen käyttänyt vain muualla tarjolla olevaa liuosta. Minulla on aina tapana pitää mukana kosteuspyyhkeitä, mutta niistä ei taida tässä puhdistamishommassa olla kauheasti apua, koska ne eivät sisällä alkoholia kuten käsidesit. No eipä kyllä saippuassakaan ole alkoholia. Naamaani yritän olla turhaan koskettelematta, mutta enkös vaan unohtanut asian, kun vajaa viikko sitten kävin kasvohoidossa. Annoin siis toisen ihmisen kosketella kasvojani!

Missään massatapahtumissa en ole käynyt, ellei toreilla kuljeskelua lueta sellaiseksi. Mutta lavataksilla olen muutaman kerran vaihtelun vuoksi ajanut Pattayalle. Välillä penkeillä on istunut lähietäisyydellä jos jonkinlaista köhijää. Hieronnassa kävin viimeksi Bangkokissa. Vielä tekisi mieli käydä, mutta ehkä jätän väliin. Tai chi -tunneilla käyn edelleen, mutta siellä onkin ihan välttämätöntä pitää kunnon välimatka toisiin voimistelijoihin.

Venematkoja ja vegaaniruokaa Bangkokissa

Reittiliikenteen vesibussikyyti oli halpaa huvia.

Nykyinen siviilisäätyni aiheuttaa tai antaa mahdollisuuden - miten vaan - tehdä asioita yksin. Aika monia asioita olen kyllä ennenkin tehnyt yksikseni. Thaimaassakin olen joskus ollut kuukauden päivät yksin, joten tämänkertaisessa yksinolossa omassa kodissa ei ole juuri mitään uutta. Tai on varmaan sen verran, että olen liikkunut kylillä paljon enemmän kuin koskaan ennen.

Tein myös ensimmäisen reissuni Bangkokiin ihan yksikseni. Menin Jomtienilta lentokenttäbussilla Suvarnabhumille ja sieltä Airlink-junalla Bangkokin keskustaan. Matkanahan tuo reissu ei ole pitkän pitkä. Kentälle taitaa olla täältä Jomtienilta noin 140 kilometriä.

Bangkokissa on tullut käytyä sen verran monta kertaa, että tiesin suunnilleen, miten julkinen liikenne toimii. Metron kyyti jäi kyllä edelleenkin testaamatta, sillä pidän enemmän skytrainillä liikkumisesta, koska silloin voi katsella myös maisemia. Maisemat tosin tarkoittavat lähinnä erikokoisia ja -tasoisia kerrostaloja. Mutta näin minä jossain kohdassa junan ikkunasta Lumpini Parkinkin, jossa yhtenä päivänä sitten vietin muutaman tunnin varaaneja ihmetellen.

Aiemmin Bangkokissa on tullut käveltyä melkoisia matkoja. Kerran ihan sattumalta päädyimme alueelle, jonna päätin joskus palata. Pidin sen ilmapiiristä, joka päiväsaikaan jostain syystä toi mieleeni Intian. Varasin hotellin tuohon kaupunginosaan, jolle löytyi nimikin sen kuuluisimman kadun mukaan, Khao San. En enää tunnistanut "Intiaa", mutta kieltämättä kaduilla käyskenteli ja kahviloissa istui aika paljon ilmiselvästi vanhoja hippejä.

En pettynyt valintaani, sillä pääsin hotellille yksinkertaisemmin ajamalla skytrainilla joen rantaan, jossa jäin pois Saphan Taksin -asemalla. Jokea pitkin kulkee monenlaisia aluksia, joista valitsin halvimman, noin 0,45 € maksavan public boatin, jonka oranssia linjaa pitkin pääsin Khao Sania lähimmälle laiturille nimeltä Phra Arthit (pier nro 13). Venematka kesti ihastuttavan kauan. Olisin voinut kulkea tuota väliä vaikka kuinka monta kertaa, kun hintakin oli niin edullinen.

Jokimatkalla näkee asioita, jotka minusta ovat kovin tyypillisiä Thaimaalle: rakennetaan vähän miten sattuu, usein mahtipontisesti, jos rahaa on ollut paljon käytettävissä ja vaatimattomiakin ulkotiloja koristellaan silmän iloa tuottavilla kasveilla. En tiedä miten paikalliset sen kokevat, kun joenkin varressa oli rinta rinnan köyhääkin köyhemmän näköisiä hökkeleitä ja vierellä varmasti ihan superrikkaiden asumuksia. Kokemisella tarkoitan, että mitä mahtaa köyhä ajatella jostain ökyrikkaasta naapuristaan ja päinvastoin. Ajan kanssa varmasti moni köyhä asuja on saanut väistyä varakkaamman väen uudisrakentamisen tieltä, mutta edelleen jokivarsi tarjosi paljon nähtävää köyhien kaupunkilaisten asuinoloihin.

Sopivan ruokapaikan löytäminen oli tämänkin matkan yksi tärkeimmistä sisällöistä. Tai vegaanille sopivia paikkoja löytyi helpostikin, kun älysin taas käyttää Happy Cow -sovellusta. Khao Sanin alueella päädyin jopa ravintoaan, jonka vegaaniselle ruokakurssille suunnittelin joskus ilmoittautuvani. Tuosta ravintolasta ja varsinkin vegaaniruoasta sekä monista matkailuun ja rescuekoiriin liittyvistä asioista olen lähes ahminut tietoa Reissausta ja ruokaa -nimisestä blogista. Suosittelen lukemaan, jos aihepiiri kiinnostaa.

Vegaanista ruokaa tarjoavia ravitsemusliikkeitä putkahteli Bangkokin-matkallani vähän sieltä sun täältä, kun käytin juuri tuota Happy Cow -sovellusta. Pari kertaa löysin itseni Veganerie-nimisen ketjun ravintoloista, joissa kahdesti tilasin varmaan ihanimman koskaan syömäni smoothien.