Aikako ei kulu?

Normaalisti auringon nousu ja lasku (kuvassa) riittävät tarkkuudeksi siitä,
mitä aikaa vuorokaudesta milloinkin eletään.

Kuuntelen netin kautta radiota, yleensä Yle Suomea. Suomen aamutunteina kanava on Yle Helsinki, ainakin arkisin. Radiota pitää kuunnelle reaaliaikaisesti, sillä Yle Areena ei salli ohjelmien kuuntelua jälkeenpäin ulkomailta. Taitaa nykyään tarkoittaa kaukomaita. Eurooppaanhan taisi tulla joku muutos tai on ainakin tulossa.

Tänään kuuntelin taas sitä ikiaikaista juontajan jorinaa siitä, miten päivä nyt taas on jo vähän pitempi kuin ehkä jokunen päivä sitten. Sitähän tässä nyt odotellaan, että pitenisi ja valoa olisi enemmän. Niin tekisin minäkin, jos oleilisin Suomessa. Mutta samalla tulin ajatelleeksi, miten paljon mietimmekään aikaa. Sen kulumista ja kuluttamista. Aikaa on joko liian vähän (työvuosina varsinkin) ja kun ei ole töitä tai ollaan toimettomana eläkkeellä, aika pitäisi jotenkin saada kulumaan. Useimmille meistä ei riitä, että antaisi sen ajan vaan olla, koska mehän emme sen kulumiseen voi vaikuttaa, onneksi.

Suomessa on vastenmielinen, ajankulumiseen liittyvä sanonta, jonka olen muutaman kerran kuullut miehen suusta: "Taas on yksi päivä lähempänä akan kuolemaa." En nyt lähde tuota sen kummemmin analysoimaan, mutta ehkä se kertoo sanojansa vähä-älyisyydestä ja sen huomiotta jättämisestä, että kuolema se jossain vaiheessa kolkuttaa sanojallekin.

Ajan pitäisi siis kulua, hitaammin tai nopeammin. On jotenkin surullista, kun aika usein kuulee jonkun alavireisesti toivovan, että aika kuluisi tai hän kertoo, millä konstin saa tämänkin päivän kulumaan. Aikaa pitää kuluttaa tavalla tai toisella. Ja kun on päästy iltaan ja on nukuttu yö, taas alkaa sama odotus ja ajan kuluttaminen.

Yritän itse olla toivomatta, että aika kuluisi nopeammin (oikeasti tietenkin pitäisi sanoa, että tuntuisi kuluvan). Myönnän, että välillä, kun on vaikka lähdettävä jonnekin, voi tuntua turhauttavalta, kun ei mielestään osaa tehdä muuta kuin odottaa. Eikä silloin oikein osaa vain olla. Haluaisin paremmin oppia olemaan tässä ja nyt. Välillä mietin ja suunnittelen kuitenkin kovasti tulevaisuutta, mutta yritän silti olla kiinni tässä hetkessä. Voi nimittäin olla kohtalokasta luottaa, että tulevaisuus vain tuo jotain tullessaan ja sen mukaan sitten eletään. Niin en ainakaan omalta kohdaltani halua asioiden menevän. Jos minulla on mahdollisuus valita, haluan tehdä niitä.

En ole koskaan aikaisemmin Thaimaassa ollessani laatinut itselleni aikatauluja. Ei ole ollut kalenterimerkintöjä. Ja jos onkin, kyseessä on ollut joku todella poikkeuksellinen tapahtuma. Esimerkiksi että olen ollut täällä joidenkin Suomen vaalien vaalitoimitsijana. Yleensä asiat on muistanut ilman kalenteriakin. Korkeintaan olen laittanut yöpöydälle lappuun muistutuksen, että "hae pyykit torstaina".

Nyt minulla on puhelimen kalenterissa paljonkin merkintöjä. Ensin tietysti olin merkinnyt Suomeen paluun ajankohdan, sitten ilmoittautumispäivän Immigrationiin. Ihan tärkeimmästä päästä ovat olleet myös Ylen Susanna Vainiolan musiikkiohjelmat tai niiden uusinta-ajankohdat. En halua luottaa vain omaan muistiini. Kun viimeksi luulin muistavani, erehdyin sopimaan öljyhieronnan juuri samaan kellonaikaan, jolloin Popradio tulee. Sen uusinnan voisin kyllä kuunnella, mutta kun se ja Tai chi ovat samaan aikaan, valitsen Tai chin. Onneksi nuo ohjelmat säilyvät nykyään vuoden Areenassa, josta voin ne Suomeen palattuani kuunnella. Tai chi ei ole kalenterissa. Se on vähän niin kuin aamupala, se kuuluu aamuihini ja sen tietää ilman kalenteriakin.

Keskiiviikoisin olen luultavasti ainakin jonkun aikaa Pattaya Suomi-Seuralla annostelemassa lohisoppaa, ellei vapaaehtoisvuoro sitten jossain kohtaa vaihdu lauantaiksi, jolloin tarjolla on hernesoppaa. Löytyy kalenterista. Niin kuin löytyy myös tiistaipäivien kohdalta naisten käsityökerho seuralla, tai mikä se nyt onkaan viralliselta nimeltään. Olen käynyt siellä jo useasti, vaikka vain yhdellä kerralla minulla on ollut ompelustyö tehtävänä.

Taksivuoroja tehdessäni viikonpäivät ovat joskus menneet sekaisin, pahastikin, Usein alkuviikosta saatan ajatella, että ollaan loppuviikossa ja päinvastoin. Oikea viikonpäivä pitää välillä tarkistaa puhelimen etusivulta. Thaimaassa viikonpäivillä ei ole suurta väliä. Täällä vain pankit ovat viikonloppuna kiinni, eivätkä välttämättä edes kaikki. Ainakin isoissa ostoskeskuksissa pankit saattavat olla auki joka päivä.

Koska kuljen kaksipyöräisellä moottoriajoneuvolla eli suomalaisittain sanottuna mopolla, viikonpäivät vaikuttavat hieman menemisiini. Varsinkin sunnuntaisin minusta näyttää, että liikennettä on enemmän, joten silloin en ainakaan ns. isolle kirkolle eli Pattayalle viitsi lähteä. Arkena iltapäivisin viiden aikaan on myös paljon liikennettä, kun varsinkin rakennuksilla työskentelevät päättelevät työpäiväänsä ja pakkautuvat heitä kyyditsevien kuorma-autojen lavoille. Menevät tietysti aamulla töihinkin, mutta siihen aikaan taidan juuri olla meren rannalla Tai chi tunnilla. Noita ajoittaisia ruuhka-aikoja ei aina pysty välttelemään. Silloin on vain mentävä sekaan.

Pääsääntöisesti kellonajalla Thaimaassa minulle ei ole kovin suurta merkitystä, paitsi tietysti nuo kalenterimerkinnät edellyttävät ajan seuraamista. Ihan tavaksi on tullut, että kun saavun Thaimaahan, jätän kellon pois ranteesta. Eipä tule turhaan vilkuiltua ja on siitä sekin hyöty, ettei hiljalleen ruskettuvaan ranteeseen jää valkoihoista rantua.