Kissankehtoa, Juha Hurmetta, Donneria ja Linkolaa

Tämä kuva ei oikeastaan liity alla olevaan tekstiin. Kuva on jostain
kävelyreittini varrelle pysäköidyn auton kyljestä. Noita pääkallokuvia
en ole oikein koskaan osannut ymmärtää, vaikka tiedostan, että
minullakin on muutama vaatekappale, joissa on pääkalloja.

Kuuntelin tänään Ylen Susanna Vainiolan Kissankehdon uusinnan. Minähän olen reaaliaikaisten tai uusintoina tulevien radio-ohjelmien varassa, kun Yle Areena ei täällä toimi. Ei ainakaan niiden ohjelmien osalta, joita haluaisin katsoa tai kuunnella niin kuin muutkin Yle-veronsa maksavat. Thaimaan aikaan torstaiaamuinen Kissankehto on asia, joka menee Tai chi -tunnin edelle kerran viikossa eli torstai on eräänlainen vapaapäivä. Tosin tänään päivän ohjelmassa on lakanoiden vaihtoa ja ehkä vähän pyykinpesuakin.

Pidän tosi paljon Susanna Vainiolan tyylistä juontaa musiikilla höystettyä ohjelmaa. Susanna osaa myös usein ikään kuin osoittaa sormella asioita, joita on mukava jäädä miettimään tai joista itselle lähtee joku uusi polku. Tavallaan nytkin.

Tällä kertaa mieleen jäi maininta kirjailija ja teatteriohjaaja Juha Hurmeesta, jonka Susanna Vainiola totesi sanoneen jossain yhteydessä, että "maailma on sellanen paikka, että täällä pitää uskaltaa olla". Se liikutti minua kovasti, sillä uskallusta jos mitä olen itselleni niin usein toivonut paljon enemmän kuin sitä yleensä on. Ei ehkä uskoisi, sillä luulen, että olen joissakin asioissa huomattavasti rohkeampi kuin vaikka jotkut ns. kanssasisareni. Tuon henkilörajauksen voi käsittää vaikka niin, että monet ikäiseni naisihmiset.

Juha Hurmeesta päädyin miettimään fanittamista. Susanna Vainiolan lisäksi voisin sanoa fanittavani Hurmetta, vaikka en hänen edesottamuksiaan mitenkään aktiivisesti seuraakaan. Mutta aina, jos jossain mainitaan Juha Hurme, valpastun. Juha Hurmeen Finlandia-palkitun Niemi-kirjan luin. Tosin välillä en millään jaksanut jatkaa ja sitten kun taas sen tein, olin aivan koukussa.

Ja nyt täytyy todeta osittain epätodeksi väittämäni, että Yle Areena ei toimi ainakaan täällä Suomesta katsottuna toisella puolella maapalloa. Onnistuin nimittäin juuri katsomaan Juha Hurmeesta tammikuussa esitetyn televisio-ohjelman, jossa hän lausui muun muassa tuon Susanna Vainiolan siteeraaman ajatuksen.

En kai ole kova fanittamaan, koska laskin sen kohteiden mahtuvan yhden käden sormiin. Jos tarkemmin miettisin, voisi niitä olla enemmänkin, mutta tähän Thaimaan aamuun saavat ne viisi riittää. Jörn Donneria en ole aina fanittanut, mutta vuosien varrella hänelle on käynyt niin kuin Juha Hurmeellekin, mielenkiintoni hänen tekemisiään ja sanomisiaan kohtaan on lisääntynyt. Silti, en ole lukenut kovin montaa Donnerin kirjaa, elokuvienkin katselun suhteen on vähän niin sun näin. Ehkä eniten olen lukenut hänestä julkaistuja haastatteluja. Donnerin kuolema ei ollut yllätys, vaikka toisaalta se tapahtuikin vähän odottamatta. Ehkä sijaintini täällä etäällä aiheutti sen, että mahdolliset mehevimmät Donner-muistelut menivät minulta harmillisesti sivu suun tai ainakin ohi silmien ja korvien.

Fanitan näköjään Susanna Vainiolan lisäksi vain vanhoja miehiä, vaikka Juha Hurme kyllä onkin minua muutaman vuoden nuorempi. Kolmas miespuolinen erityismielenkiintoni kohde on nimittäin Pentti Linkola. Linkolan muistelmat luin kai viime (tai edellisenä) talvena. Hyvä kun kirja on kirjoitettu, sillä se avasi aivan eri tavalla kuvaa tuosta kiistellystä hahmosta. Varsinkin kirjassa kuvailtu Linkolan pääruokavalio, kaurahiutaleet ja mustikat, teki minuun suuren vaikutuksen.

Oikeasti edellä kerrotuista henkilöistä ei pitäisi käyttää sanaa fanittaminen. Se kuuluu minun tapauksessani vain Ernos-yhtyeelle. Riikan kanssa liityimme nuorina tyttöinä Ernos-fanclubiin ja olimme siis jollain mittapuulla sen jäseniä. Mitään jäsenmaksua emme ainakaan kai maksaneet. Jostain muistojen aarrearkusta löysin kerran kirjeenkin, kutsun johonkin fanitapahtumaan Helsingissä. Kutsu oli edelleen kirjekuoressa, joka oli osoitettu antamaamme osoitteeseen, "viikonloppukommuuniin". Sitä en muista, oliko osoitteessa edes nimiämme, mutta hyvin tuli perille.